valokuvaaja kouvola

Valokuvan merkitys

Ajattelin välillä pureutua enemmän siihen, mitä valokuvat ja valokuvaus merkitsevät minulle, sillä kymmenen vuoden saatossa niistä on kasvanut merkityksellisimpiä kuin osaan edes sisäistää. Lapsuuden kokemukset ja tekemiset rakentavat pohjaa sille, mitä meistä tulee isona. Pystyn merkitsemään hetkiä lapsuudesta ja nuoruudesta, jotka ovat toimineet itselleni muokkaavina tekijöinä, jonkinlaisina käännekohtina. Metsäretket traktorin kyydissä saivat minut kiinnostumaan metsäalasta, […]

woman in forest

Uutta intoa juhannustaioista

Koko kevään olen potenut jonkin asteista  Oma projekti-allergiaa. Tuntuu, ettei mikään ole sytyttänyt tarpeeksi vaikka ideoita on ollut monenlaiseen lähtöön. Olen miettinyt, onkohan tämä kuvaajien ammattitauti, kun inspiraation montun pohja tuntuu niin syvältä ettei sieltä ole ylöspääsyä. Silloin kun kaikki tuntuu synkältä, valonpilkahdusta on hankala nähdä ja oman itsensä alaspainaminen on liiankin helppoa ja houkuttelevaa. […]