Wonderland Vintage

marimekko keila

Kodissani on vanha pirttipöytä kahden niin ison penkin kanssa, että niillä mahtuu pötköttämään selällään. Siellä täällä on vanhoja tuoleja. Olohuoneen nurkassa on talon ikäinen kiikkustuoli. Etsin vanhoja koriste-esineitä, kunnostan menneiden vuosikymmenten tavaroita. Rakastan niin sanottua vintagea. Siitä varmaan johtuu myös useampien kuvasarjojeni tyyli ja nimeäminen.

Tähän astisista kuvasarjoista ehdotonta kärkeä pitää Liisani Ihmemaassa, ihanan Tiina Winterin kanssa kuvattu sarja, jossa halusin tuoda esiin upeaa vintage-vaatetta. Ehkä kuvista on löydettävissä editorialmaisuutta. Tiinan kanssa oli aivan ihana kuvata, sillä hän on koulutukseltaan näyttelijä ja tekee tällä hetkellä töitä Kotkan Kaupunginteatterissa. Aiemmin kesällä hän kertoi olleensa Shanghain teatteriakademiassa opiskelemassa – aika huimia juttuja! Olen aivan varma, että kuulemme tästä näyttelijästä vielä!

Kun suunnittelimme kuvauksia, mielessäni oli jos jonkinmoista moodboardia. Aluksi suunnittelin kuvausta alppiruusujen kukinnan aikaan. Ikävä kyllä myöhästyimme siitä, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli varsin onni onnettomuudessa. Seuraava vaihtoehto oli taiteellisempi materiaali studiolla. Mutta eihän kesällä voi kuvata studiossa! Säästimme sen suunnitelman talveksi.

Lopulta kaikkien suunnitelmien jälkeen päädyimme kuvaamaan lämpimänä pilvipoutaisena kesäpäivänä Mustila Arboretumissa, joka on tässä aivan naapurissa. Suosittelen kaikkia luonnosta ja kasveista innostuneita käymään! Tai vaikka haluaisit vain hetken rauhaa, kuljeskella luonnon helmassa ja ihastella erilaista kasvilajistoa, niin paikka on kuin sinulle luotu. Ensimmäiset istutukset alueelle tehtiin jo vuonna 1902, joten vanhempaa vintagea sielläkin!

Muutama päivä ennen kuvauksia Tiina kertoi löytäneensä kirpputorilta varsinaisen löydön. Löytö osoittautui Marimekon mekoksi, jonka on suunnitellut Pentti Rinta. Keila-mekko on ollu osa Marimekon kevätmallistoa vuonna 1987. Mekon kuosi on nimeltään Kasmasiini. Ihastuin mekon väritykseen heti, ja lopulta kuvasimme koko setin sen kanssa. Se, kuinka mekon väri ja kukintansa jo menettäneiden alppiruusujen paksujen  lehtien vihreä sointui yhteen, herätti mielessä jo editti-ajatuksen – tiesin mitä tehdä saadakseni mekon loistamaan.

Kuvasin kuvat Canon 6D:llä, Sigman 50mm 1.4 Artilla ja Canonin 70 – 200 2.8 II. Salamana minulla Godox AD360 II ja muokkaimena 60 x 60cm softbox. Halusin valon mahdollisimman luonnolliseksi, joten suurilla tehoilla ei näissä kuvauksissa menty.

Lisää vintage-aiheisia kuvia sekä paljon muuta löydät portfoliostani!

Leave your comment